Maailma on täynnä hyviä ja kiinnostavia kirjoja. Sitten on vielä yksi erityinen kategoria: ne kirjat, joissa olen kuin kotona - heti kun lukemaan pääsen. Kirjailija ja teatterintekijä Saara Turusen aiemmat kirjat ovat sellaisia olleet, joten tiesin odottaa lukuelämystä. Odotukset ylittyivät: Järjettömiä asioita vei minut pitkästä aikaa kunnon lukuhurmioon. Lukiessa oli hauskaa, lukiessa oli haikeaa, lukiessa piti pysähtyä ajattelemaan.
Sopiiko taiteilijan rakastua juuri omalla tavallaan, ennakko-odotusten vastaisesti? Mitä jos rakastettu asuu toisella laidalla Eurooppaa eikä ole taideihminen ollenkaan? Nainen matkustaa Barcelonaan, Espanjaan – niin kuin hän aluksi ajattelee – vaihto-opiskelijaksi. Pian hän huomaa asuvansa oikeastaan Kataloniassa, ja sitten, vahingossa, ilmaantuu mies, johon hän rakastuu heti. Vaihto-opiskelu venyy venymistään, kuukaudet kuluvat, kunnes naisen on pakko palata Suomeen.
Käytännön elämä on totisesti hankalaa, kun on kaksi kotia ja kaksi elämää. Naisen työ on Helsingissä, ja työtä hän tarvitsee pysyäkseen järjissään ja omana itsenään. Mies kokeilee asumista Suomessa, mutta hänkin tarvitsee oman elämänsä, johon ei kuulu erityistä kunnianhimoa, mutta siihen kuuluvat läheinen perhe, jalkapallokaverit, ruoka, juoma ja arkinen työ arkistossa. On epätasapainoinen veli, joka sairastuu vakavasti. On Katalonian poliittinen tilanne. Ja nämä kaikki asiat tietysti kietoutuvat yhteen.
Vuodet lipuvat ensitapaamisesta eräänlaiseen pysyvän jahkailun ja päättämättömyyden tilaan, kahden maan elämään. Nainen pohtii jatkuvasti tilannettaan, toisinaan terapeutin kanssa. Mieheni maassa ja kaupungissa olen puoliso, kotimaassani taas nainen, jolla on musta mekko ja harmaa pusero. Kotiin palattuani lähden ulos ovesta, kuljen kaduilla kengät kopisten, saavun ihmisten pariin ja sanon mielipiteitä.Nainen hoitaa viherkasvejaan Helsingissä ja parvekekukkiaan Barcelonassa. Elämä on joka tapauksessa hyvin kaupunkilaista. Sivuhuomautusten ja usein hyvin hauskojen pienten lapsuusmuistojen kautta saadaan selityksiä vaikkapa naista riivaavaan kontrollin menettämisen pelkoon tai jossain taka-alalla jyskyttävään kunnollisuuden vaatimukseen. Mies on paljon huolettomampi, hetkessä eläjä, vaikka joutuu kohtaamaan surua.
Helsinki – Barcelona – Helsinki ja välillä pistäytymisiä muissakin kaupungeissa ja maissa teatterin tähden. Helsinki on yhtä kuin työ, Barcelona on yhtä kuin rakkaus. Kumpi on tärkeämpi? Ystäviltä voi kysyä neuvoa, mutta vastaukset vaihtelevat. Ja niinpä yhtenä päivänä olen toista mieltä ja seuraavana taas päinvastaista, ja koko ajan minulla on sellainen olo, että minua sahataan keskeltä kahtia, ja lopulta olen muuntunut kahdeksi eri ihmiseksi, joista toinen on järkevä ja toinen ei ollenkaan, ja nuo kaksi henkilöä tekevät mitä lystäävät, ja minä raahustan mukana.
Kirja on täynnä pieniä, teräviä havaintoja, arjen kuvia niin Suomesta kuin Espanjasta, ja naisen oman historian katkelmia, jotka on punottu kokonaisuuden osiksi niin luontevasti, ettei tuon punoksen säikeitä tule erotelleeksi toisistaan ennen kuin varta vasten jälkikäteen, kun oikein etsimään ryhtyy. Teatteriopiskelijasta tulee teatterintekijä. Pienistä palasista tulee kokonaisuus. Sitä saa kai nimittää taiteeksi?
Taiteen tekeminen vaatii ainoastaan sen, että sitä tehdään, puitteilla ei lopulta ole merkitystä. Ja kirjoittajan elämässä on se erikoinen puoli, että kun yksi työ tulee valmiiksi, joutuu taas aloittamaan seuraavan.
Ja kas, taiteilija voi kirjoittaa myös rakkaudesta!
Rakkaus taas on siitä hankalaa, että vain hyvin harvoin se sattuu elämässä kohdalle. Sitä on typerää etsiä, mutta toisaalta on typerää olla etsimättäkään.
On siis kaksi maata ja kaksi kaupunkia, mutta ennen kaikkea on kaksi ihmistä.
Me istumme vielä hetken penkillä, ja mietin, että ihailen mieheni mutkatonta tapaa auttaa silloin kun hänen apuaan tarvitaan. Katselen hetken taivasta, muutama pilvi kulkee tuulen mukana ja pääskynen lentää ilman halki. Vilkaisen miestäni. Pieni puunlehti on takertunut hänen tukkaansa, ja puhallan sen menemään.
Kiitos kirjasta.
