Uusi maailmanaika ja Iltavahtimestarin kierrokset

Ei ole lukeminen luistanut parin viime viikon aikana. Tuli uusi maailmanjärjestys, ja minä juutuin lyhyisiin hetkiin, uutisiin, kuulumisiin, sosiaalisiin jaaritteluihin, ihmettelyyn. Niin on käynyt kai monelle muullekin. Samalla on ollut lohdullista lukea verkosta, miten ihmiset ovat aktiivisia ja tarjoavat virtuaalista viihdettä, taidetta, seuraa, lukupiirejäkin. Ja tietysti kirjavinkkejä.

Yksi tämän kankealukuisen maaliskuuni ehdottomista huipuista on ollut Matias Riikosen Iltavahtimestarin kierrokset. Sitä oli parikin ystävää suositellut – kiitos Miisalle ja Joukolle! Tavallaan kirja sopii tähän hetkeen, koska kertoja, iltavahtimestari, kävelee siinä yhtä ja samaa kaupunkireittiä Helsingissä yömyöhällä, yksin. Vuodenajat, luonnonilmiöt, kertojan mieleen johtuvat tarinat vaihtelevat, vaikka maisema pysyy samana, Taka-Töölöstä Ullanlinnaan, samat näyteikkunat, samat kadunkulmat.

Myönnän, että osa ihastuksestani selittyy tutuilla paikoilla. Kaihoan Sibeliuksenpuistoon ja Korkeavuorenkadulle. Olen joskus liikkunut noilla kulmilla päivittäin, ja ne elävät päässäni jonkinlaisina kaupunkiromantiikan ylimpinä ilmentyminä. Lastenlinna, Mestaritalli, Hietaniemen hautausmaa, Soutustadion, Johanneksen kirkko, Kaivopuisto. Kirjassa paikkoihin yhdistyy sekä satunnaisia, lyhyitä kohtaamisia että esseenomaisia pohdintoja.

Ainoa keino päästä kadotettuun aikaan on tehdä tästä ajasta kadotettu aika. On kuviteltava tulevaisuuden nostalgikkoja, jotka kaipaavat tähän päivään. Silloin irvokkaimmatkin uudisrakennukset, katumaasturit tai rantapaviljongin ohi kulkevien nuorten matkakaiuttimista kuuluva konemusiikki muuttuvat merkeiksi menetetystä menneisyydestä.

Nämä kaikki, havainnot öisestä kaupungista, sivusta kuunnellut lyhyet keskustelut ja pienet tarinat jostakin menneisyyden kohdasta (valokuvineen päivineen), tuovat välillä mieleeni W.G. Sebaldin melankoliset teokset. Iltavahtimestari kirjoittaa myös mm. Juhani Ahon Yksin-teoksesta ja J.M. Barrien (yhtä lailla kuin Eläinmuseon namusedän!) kummasta elämästä ja Peter Panista, yhdistelee näkemäänsä ja lukemaansa omaperäisesti.  

Koulujen iltavahtimestarilla on huolta myös toisesta työstään, kirjailijantyöstä. Hartioitani painoivat unettomat yöt. Olin koulun lisäksi menettänyt kustantamoni, samalla vääjäämättömyydellä kuin olin kerran menettänyt ainoan oikean kotimaani, kun lapsuus loppui ja Jollaksen takametsien valtakunnat lakastuivat, ja pelkäsin, että onnistuisin varmaan lopulta hukkaamaan jopa oman varjoni. Iltavahtimestarin kierrokset ovat siis samalla kirjailijan muistiinpanoretkiä, onhan kirjan on sanottu olevan omaelämäkerrallisen teosparin ensimmäinen osa. Myös kirjailijan muistikirja vilahtaa kohtauksessa, jossa iltavahtimestari tapaa nuorisoa matkansa varrella (yksi erinomaisen hauska kohtaaminen!).

Huomaan, että voisin kirjoittaa tähän loputtomiin sitaatteja: Topeliusskolanin piha-aidan takana Folkhälsanin päärakennuksen ilmanvaihtokanavat pitivät monotonista ulinaa, kuin sadan byrokraatin alitajunnat olisivat huutaneet siellä, eikä niillä olisi ollut mitään sanottavaa.

Haluan siis kovasti suositella Iltavahtimestarin kierroksia. Kenelle erityisesti? Helsinki-romantikolle, kaupunkikävelijälle, hitaan elämän ystävälle, tunnelmiin unohtujalle, kummallisista yhteyksistä ilahtuvalle. En suosittele kirjaa juonivetoisten, tapahtumientäyteisten teosten fanille - vaikka toisaalta: tässä olisi tarjolla mitä mainiointa vaihtelua, samalla kertaa henkeviä esseitä ja yllättäviä kaupunkikuvia.

Iltavahtimestarista innostuin niin, että lainasin kirjastosta Nelisiipisen lokin, Riikosen esikoisteoksen vuodelta 2012. Siinäpä reipas aloitus kirjailijanuralle! Monet kertojat, joista toiset ovat vielä yllättävämpiä kuin toiset, hämäävät lukijaa juuri sopivasti. Maailma ei aina ole kaunis, mutta kieli on.

Seuraavat jo odottavat: lukulistalla on Riikosen teoskaksikko vuodelta 2017, Suuri fuuga ja Kiertorata. Pitänee niihin perehtymistä varten kuunnella Beethovenia ja Bachia. Välillä luen kuitenkin jotakin aivan muuta, kenties brittiläistä viihdettä ja ainakin Elizabeth Stroutin Olive Kitteridgen.

Pitäkää huoli itsestänne ja ajatuksistanne. Siis lukekaa!