Kirjoittavilla ihmisillä on tapana lukea. Ilman lukemista
kirjoittaminen olisi vaikeampaa. Kaikenlaisen tekstin lukeminen helpottaa
kirjoittamista. Jotta kehäpäätelmä täydentyisi, on sanottava, että ilman lukijoita
kirjoittamisessa olisi vähemmän mieltä. Luen kirjoitettua, kirjoitan luetusta. Luen, kirjoitan, luen. Otan kulauksen teetä.
Joskus on paikallaan lukea erityisesti kirjoittamisesta. On
oppaita, joissa opetetaan lausetta, kappaletta, novellia, runoa, romaania. On
mainioita tehtäväkirjoja ja kokemuskirjoja, viisaiden ajatusten kirjoja ja käytännön neuvojen kirjoja. Ja sitten – simsalabim – jonain kauniina päivänä ihminen voi
saada eteensä kirjoittamiskirjan, joka rauhoittaa ja rentouttaa ja samaan
aikaan innostaa ja kannustaa. Päivi Haanpää ja Terhi Rannela ovat viime syksyn
puolella yhdessä julkaisseet teoksen Miksi en kirjoittaisi? Monitoimiset, monitaitoiset
ja ahkerat kirjoittajat ovat meidän kaikkien kirjoittavien tai kirjoittamisesta
kiinnostuneiden iloksi koonneet hyvää tekevän paketin kirjoittamisen
filosofiaa, kokemuksia, vinkkejä ja huomioita.
Ammattikirjoittajankaan arki
ei aina suju, eivätkä ideat sinkoile ilmoille joka päivä. Kustantamoissa ei hyväksytä jokaista käsikirjoitusta, tai kirjoittaminen tökkii muuten vain. Kannattaa helliä kaikkea sitä, mikä omaa kirjoittamista edistää. On kannustavia ihmisiä: sellainen voi olla opettaja, tai vaikka kokonainen heimo (jonka itse olen löytänyt kirjallisuusterapiaohjaajakoulutuksen ihmisistä!). Lukijaakin tarvitaan, sillä hänen kauttaan tekstille tulee suunta ja tarkoitus,
vaikkei varsinaista palautetta tulisikaan. Toisaalta tekstin virtaaminen voi kerrassaan tyrehtyä, jos lukijaa ja tekstin vastaanottoa ajattelee liikaa. Lohtua harrastajalle tarjoaa myös se, ettei ammattilainenkaan aina ole varma, onko kirjoittamisen lopputulos riittävän hyvä.
On mahdottoman kiinnostavaa päästä lukemaan Terhi R:n työpäiväkirjaa, jonka aikaan tekeillä on hänen uusin romaaninsa Kiivaat: Puoleen
päivään asti luen historiallisen romaanini printtejä ja varmistan, että
vieressäni on koko ajan kuuma teekupillinen. Romaania varten tehty tarkka taustatyö käy hyvin ilmi
päiväkirjan merkinnöistä, joissa muutoksia ja tuplatarkistuksia tehdään ja
taas tehdään. Ja miten arkinen, tylsä flunssa voi sekoittaa kaikki aikataulut. Tietysti luin saman tien Kiivaat (Lue sinäkin!). Ihmeellistä, minulle ennestään tuntematonta historiaa! Hullunrohkeita tyttöjä on ollut jo 1940-luvulla, Tampereellakin. Kiivaissa ollaan kiihkeitä ja nuoria. Miksi sellainen muuttuisikaan?
Päivi H. kirjoittaa päiväkirjasta yleisemmin, kertoo mm. hyviä ideoita eri tavoista pitää
päiväkirjaa (listat, aamusivut, kiitollisuus, kirjeet, kuvat). Ja onhan se niinkin, ettei niitä nuoruuden päiväkirjoja kannattaisi hävetä. Päivin terminologiaan kuuluu myös villi teksti eli sellainen teksti, jolle ei ole ulkopuolisen asettamaa tavoitetta, ei deadlinea, ei tilausta. Sen kirjoittamiselle voi olla vaikea löytää aikaa, ja hyvän idean saattaminen tekstiksi voi joskus tuntua riskin ottamiselta.
Kirjoittajat haastavat toisensa Julia Cameronilta tutuille yhden hengen ”taiteilijatreffeille”, herättelemään riittävän lapsellisia, uusia oivalluksia. Nepä vievät mm. Brysselin sarjakuvamuseoon ja suomalaiseen rautakauppaan ja osoittavat, että hups vain, helposti voi päästä oman sanavaraston ulkopuolelle (sisarniitti, silmuruuvi, ontelovaippa). Sana-aarteita löytyy myös kirjaston lehtilukusalista: Päivi kertoo kauniisti Sienilehden lukemisesta. Tästä inspiroituneena olen päättänyt selata ainakin yhden
itselleni vieraan aiheen lehden vaikkapa kerran kuussa. Terminologia voi yllättää iloisesti! (Metsästäjä-lehteä ehdin
jo tutkailla.)
Ilman lukemista ei ole kirjoittamista. Se on kirjan viimeisen osan (minulle niin rakas) aihe ja otsikko. Erinomaisia vinkkejä lukuharrastuksen elvyttämiseksi satelee:
ripottele kirjoja ulottuvillesi, vie älylaitteet pois ulottuviltasi, jätä tylsä
kirja kesken, lue kaikenlaista (äläkä vain sitä, mihin olet tottunut), tutki esim. kirjastojen lukuhaasteita, kokeile
eri formaatteja. Tai järjestä vaikka lukubileet!
Kuvassa on teemuki, tietysti. Kun olin saanut hyppysiini
tämän kirjan, riensin ah niin loogista jatkopolkua pitkin paikalliseen teepuotiin.
Sieltä mukaani lähti teesekoitusten lisäksi tuo muki. Tähän kirjaan
sopii erityisen hyvin vihreä chai! Ja oikeastaan lukeminen tuntuu siltä kuin keskustelisin ystävien kanssa, leppoisasti, kaikessa rauhassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti