Johan tuli monta osumaa. Jyrki Erran trilleri Lyijyvalkoinen
oli minulle paitsi totuttelua vieraaksi jääneeseen kirjallisuudenlajiin myös syvä sukellus Roomaan ja Caravaggion taiteeseen. Ja Roomassa taas on läsnä koko sen valtavan, suorastaan läkähdyttävän historian ja taiteen lisäksi myös henkilökohtaista historiaani, koska aina kun on puhe Roomasta, muistelen rakasta äitiäni.
Lyijyvalkoisessa suomalainen taiteilija, Axel Wallas, tulee
temmatuksi vauhdikkaaseen ja ahdistavaan seikkailuun Caravaggio-asiantuntemuksensa
vuoksi. Elina-vaimo on kadoksissa Roomassa ja hyvä ystävä, taidehistorian professori, murhattu Helsingissä heti sen jälkeen, kun Wallas on vieraillut hänen luonaan.
Onko professorin Wallakselle esittelemä maalaus aito Caravaggio? Wallaksen on pakko kiiruhtaa Roomaan, missä hän joutuu monimutkaisen juonittelun ja kiihkeän teoksenmetsästyksen ytimeen. Rinnalla kulkevat Caravaggion, tuon 1500 – 1600 -lukujen vaihteessa eläneen hurjapäisen mestarin, elämä ja taideteokset - Caravaggion aikalaisen ja apurin sanoiksi pukemina. Juttuun sekaantuu niin suomalaisia kuin italialaisia, ja Suomen Rooman-instituutti, Villa Lante, on yksi keskeinen tapahtumapaikka. Mikä on Sisilian mafian, Cosa nostran, osuus? Entä miten Vatikaani liittyy asiaan?
Taiteilija Wallas osaa Caravaggion tekniikan myös käytännössä, sillä hän on rekonstruoinut toisen maailmansodan pommituksissa tuhoutuneen teoksen Berliinissä. Hän tietää Caravaggion maalausten pohjustuksen salat. Näin hän opastaa maalariystäväänsä Roomassa:
- Kokeile maalata suoraan valkoiselle pohjustukselle ohut päävärin mukainen uusi pohjustus ja sen yli märkää märälle musta, sekin ohuesti. Huomaat, että kaikki kerrokset alkavat elää keskenään, alin valkoinen, itse pääväri ja uusi musta. Kun harjoittelet tekniikkaa, huomaat, että voit sävyttää koko maalauksen mustan haluamaasi suuntaan, sisällyttää mustaan kaikki haluamasi värit, saada mustan, pimeyden, elämään.
Pohjimmaisena on siis vaarallisen myrkyllinen lyijyvalkoinen. Maalauksen aihekin on väkivaltainen: Judit leikkaa Holoforneen pään irti. 400 vuotta vanha maalaus on valtavien intohimojen kohde. Siihen liittyy kaikki: raha, valta, uskonto, historia, vanhat riidat ja tuoreet juonittelut. Toinenkin Caravaggion työ, palermolaisesta kirkosta 1969 varastettu alttaritaulu, saadaan mukaan tarinaan. Käänteitä siis riittää, mutta lyijyvalkoinen pysyy pohjalla alusta loppuun.
Romaani kiinnittyy todellisiin tapahtumiin siellä täällä: suomalainen taiteilija Antero Kahila on toden totta maalannut rekonstruktion Caravaggion teoksesta Pyhä Matteus ja enkeli, joka tuhoutui Berliiniä pommitettaessa. Ja Ranskan Toulousesta on muutama vuosi sitten löytynyt kirjassa kuvatun kaltainen maalaus, toinen versio teoksesta Judit leikkaa Holoferneen pään.
Kirja tuntui varta vasten minulle kirjoitetulta. Pääsin taas Roomaan, ihmeelliseen Roomaan, jossa vierailin elämäni ensi kerran
vasta toissa syksynä. Roomasta olin kuullut lähes loputtomiin, sillä edesmennyt
äitini oli suuri Rooman ja Villa Lanten ystävä vietettyään 1970-luvun
puolivälissä kolme viikkoa kuvaamataidonopettajien kurssilla ihanassa Villa Lantessa.
Lähdin Roomaan heti äidin siunaustilaisuuden jälkeen, tarkoituksella
yksin. Kolme kokonaista päivää kävelin, kävelin, hymyilin itsekseni, kävelin ja
huokailin. Kiipesin Gianicololle marraskuun aamuauringossa ja soitin Villa Lanten ovikelloa. Melkein nyrjäytin niskani Sikstuksen kappelissa Michelangelon freskojen alla. Astelin kymmeniä ja taas kymmeniä sileiksi kuluneita kiviportaita. Kävelin keskellä historiaa.
Äidin opettajantyön takia taidehistoria oli aina ollut läsnä ja läheistä, ja minusta oli vuosikymmenien mittaan tullut karski ja nopea taiteenkatsoja. Mutta kappas vain, kun astuin San Luigi dei Francesi -kirkon kappeliin
kolmen Caravaggion teoksen keskelle, kylmät väreet virtasivat lävitseni, haukoin henkeä, olin haltioitunut kuin Stendhalin syndroomasta kärsivä - minä, mukamas kriittinen uudemman taiteen ystävä!
Erran kirjan lukeminen tuotti minulle siis valtavia
oheiselämyksiä: äidin Rooma, oma erityinen matkani kaupunkiin,
Caravaggion risaiset vaiheet ja ihmeelliset maalaukset. Kartat ja kuvat olivat taas ahkerassa
käytössä, niin kuin aina, kun kirja oikein kolahtaa. Vaikkei minusta tulisikaan suurta trillereiden ystävää, Erran aikaisemmat kirjat, Kaunasin sivut ja Berliinin ajokoirat, on ainakin pakko kaivaa esiin.
Nyt ei Roomaan voi matkustaa, mutta tämän kirjan kanssa sinne pääsee, Rooman valoon ja pimeyteen.
Ohitimme Berninin Sant'Andrea al Quirinalen pienen pyhäkön. Rooman pimeys tiivistyi ympärillämme yhä taajempana, Caravaggion valon ja pimeyden rajapinta, hänen maalaustensa tummuus, joka piti sisällään kaiken, elämän ja kuoleman ja niiden välissä ihmisen, hänen ihonsa, hänen kärsimyksensä.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti