Nyt se on täällä! Timo Sandberg on julkaissut uuden kirjan, joka on hänen historiallisen dekkarisarjansa viides osa. Kostonkierre kuvaa välirauhan ajan kiihkeitä tunnelmia tutuissa maisemissa Lahdessa ja sen liepeillä. Ja mikä parasta, pääsemme taas tuttuun seuraan Reunanpalstalle, missä mökit saattavat olla hataria mutta ihmisten välinen yhteisöllisyys sitäkin vankempaa.
Tarina jatkuu siitä, mihin edellisessä osassa, Tilinteossa, päästiin. Talvisota on päättynyt ja elämä on hetkeksi rauhoittunut, mutta jännitteet eivät ole hävinneet minnekään. Sodan lopputuloksesta ollaan monenlaista mieltä, ja vanhat henkiset rajat eri tavoin ajattelevien välillä piirtyvät pian selvinä. Moni on kokenut raskaita menetyksiä, Lahti kaupunkina on muuttunut karjalaissiirtolaisten tulon myötä levottomammaksi, ja pienten ihmisten tekemiset tuntuvat liittyvän suurempiin, koko maan ja jopa koko sotivan maailman asioihin.
Lahden poliisiasemalla paikallisen poliisin ja Valtiollisen poliisin miesten välit kiristyvät herkästi, kun ”tavallisten” rikosten selvittelyä tärkeämmäksi näyttää nousevan Valpon etsivien työ. Sodan uhka leijuu kaupungin yllä yhä selvemmin, kun kuukaudet kuluvat.
Kireän tunnelman vallitessa tuttu poliisi, vakaa ja
luotettava Otso Kekki, koettaa tutkia epäilyttävää kuolemaa, jonka Kekin työtoverit
haluaisivat julistaa heti itsemurhaksi. - Itsemurhan olosuhteet vaikuttivat oudoilta, Kekki alkoi selittää. - Tekotapa oli harvinaisen raju, itsemuhakirjettä ei ollut ja kyseinen henkilö oli poliittisesti hyvin kiistanalainen. Poliittiset intohimot tuntuvat siis liittyvän kaikkeen.
Välillä hengähdetään Reunanpalstan mökeissä, juodaan kahvit vanhojen tuttujen kanssa, tutustutaan suutarintyöhön. Lapset ehtivät ongelle ja metsäretkille. Ollaan mukana Suomen-Neuvostoliiton seuran keskeytetyssä kokouksessa työväentalolla, käydään Nuorten Työläisten Opintoyhdistyksen viikonloppuretkellä Tiilijärvellä. Ammussorvaamossa paiskitaan töitä, työpaikoilla kiihkoillaan sodan puolesta tai sitä vastaan. Samalla kun seurataan aiemmin tutuiksi tulleiden ihmisten elämän kaarta, tavataan myös uusia, kiinnostavia henkilöitä.
Pienet yksityiskohdat keventävät välillä tunnelmaa: milloin kaksi poliisia hurauttaa alamäkeen yhdellä ainoalla polkupyörällä, milloin kaupungin legendaarinen sontakuski Jepulis Benjami kommentoi tilanteita persoonallisella tavallaan. Paikallishistoria on siis vahvasti läsnä. Jopa vuoden 1941 Salpausselän kisoihin päästään osallistumaan! Kaikesta näkee, että kirjailija on tutkinut ajanjakson tapahtumat ihailtavan perusteellisesti.
Vanhat kaunat ahdistavat monessa kohtaa: katkeruus johtaa vuosikymmenienkin taakse, Nuorempi polvi tahtoo ymmärtää menneisyyttä, mutta vanhemmat eivät halua palata taaksepäin. Eliisan äiti, Hilda, tosin oli yrittänyt estellä heitä penkomasta mennyttä. Hän piti sitä turhana haavojen auki repimisenä. Nuoret olivat kuitenkin sitä mieltä, että totuus helpotti surua. Kun tiesi mitä oikeasti oli tapahtunut, oli vahvempi jatkamaan elämäänsä eteenpäin.
Niin paljon kuin suuret aatteet nostavatkin tunteita pintaan, eivät myöskään ihmisten henkilökohtaiset surut ja ilot kirjassa unohdu. Aate ja rakkaus voivat mennä sekaisin varsinkin nuoren ihmisen päässä. Hyväksyntää ja läheisyyttä haetaan, mutta silti eteen voi lopulta tulla tilanne, jossa kaverit petetään.
Meille lahtelaisille Sandbergin kirjat ovat tietysti moninkertainen ilo: tarinan ja jännityksen lisäksi ne innostavat tutkimaan ja pohtimaan historiaa uudelleen ja katselemaan tuttuja paikkoja uusin silmin. Taidankin ensi viikolla poiketa Palolammella!
Tänä poikkeuksellisena korona-aikana Kostonkierteen julkistamista ei päästy hurraamaan suurin joukoin. Jo perinteeksi tullut haastattelutilaisuus Suomalaisessa kirjakaupassa, jossa olen aina päässyt jututtamaan kirjailijaa, jäi valitettavasti väliin. Eiköhän tilanne kuitenkin vielä korjaannu, sen verran jännittävään hetkeen Kostonkierre jää. Ja me lukijat odotamme lisää.
Kiitos taas, Timo Sandberg, kun kirjoitit!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti